Ketterästi muutettu suunnitelma

Joulukuun lopussa lupasin, että aprillipäivänä julkaisen verkkokurssin. Maksullisen verkkokurssin, johon kuka tahansa olisi tervetullut osallistumaan. Minulla on suunnitelmat, aineistot koottuna ja alusta valittuna, mutta kurssi ei ole valmis.

Kurssiaihioita on kolme: yksi sosiaaliseen mediaan liittyvä perustason motivointikurssi, yksi järjestöviestintään liittyvä ajatuskehikko ja kolmas nuorisotyön tuomisesta museoihin.

Huomasin verkkokurssin sotivan yhtä tämänhetkistä yrittäjäperiaatettani vastaan: en koskaan saisi siitä verkkomuotoisesti tarpeeksi yksilöllistä. Tämän hetkiset koulutukset suunnittelen täysin tilaajalähtöisesti: etsin case-esimerkit, suunnittelen toiminnalliset harjoitukset sekä kirjoitan raportit ja kehitysehdotukset jokaisen tapauksen mukaan, verkkokurssista en voisi näin tehdä.

Samalla kun tein verkkokurssisuunnitelmaa, aloin julkaista #järjestöpäiväkirja -blogisarjaa. Keskiviikkoaamuisin julkaistava blogi kertoo ihmisistä järjestöjen takana (ja sisällä!) sekä kaikista niistä mahtavista järjestöistä, joita Suomessa on. Blogisarjan puitteissa olen saanut tehdä jo 15 haastattelua, joten pitkälle kesälle juttuja on jo plakkarissa. Kiitos kaikki te, joita olen jo saanut haastatella, ja te, joiden kanssa olemme jo sopineet yhteistyöstä!

Moni järjestötyöntekijä kiittelee, että järjestökentällä ketteryys on vahvuus, varsinkin pienemmissä järjestöissä. Voidaan tehdä toimenpidekokeiluija ja etsiä uusia tapoja tehdä. Juuri sitä samaa itsekin toteutan toiminimeni toiminnassa: suunnittelen, teen, opin ja otan käytäntöön.

Toinen tällä tavalla syntynyt formaatti #järjestöpäiväkirjan lisäksi on #someluuri , joka on auki taas tämän viikon. Oman ajan saat laittamalla mailin peppi@kasvio2000.fi tai vanhanaikaisen tekstarin 050 410 4012. Vastaan vartin ajan kysymyksiin sosiaalisesta mediasta tai tarjoan olkapään yksin somen parissa puurtavalle.

Joten ketterästi muutettu suunnitelma on poikinut jotakin uutta. Ja se verkkokurssi? Sen toteuttamiseen palaan, kun aika on oikea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *