Kesätauko – mitä järjestövierailut ovat opettaneet minulle keväällä?

Kun kirjoitan tätä,

Rakas #järjestöpäiväkirja ,

 

on kevät ja kevään päiväkirjablogien lisäksi olen menossa jo pitkällä syksyssä kirjoitusteni suhteen. Yli 20 järjestöä on avannut ovensa minulle ja kutsunut puhumaan hissipuheista, arjesta ja tekijöistä järjestöjen takana.

Sen lisäksi, että olen saanut tavata toinen toistaan uskomattomampia ammattilaisia, olen päässyt tutustumaan järjestötoimintaan Suomessa. Sen laajuuden ei pitäisi hämmästyttää minua – onhan Suomessa yli 30 000 järjestöä – mutta hämmästyn siitä aina. Samat ongelmat kuitenkin seuraavat suurinta osaa järjestöistä.

 

Olen ammattiurani pyörinyt järjestökentällä. Silti inspiroidun joka kerta, kun teen uutta artikkelia #järjestöpäiväkirja -blogiin.

Sillä asiat, jotka toistuvat haastatteluissa ovat seuraavia:

 

1. ”Saan tehdä töitä arvojeni mukaisesti”

En ole tehnyt tutkimusta, mutta uskallan väittää, että kaksi kolmesta haastattelemastani työntekijästä tunsi aitoa intoa, paloa ja ylpeyttä siitä keskeisestä missiosta, jota järjestö yhteiskunnallisella tasolla suoritti.

Moni pystyi sekä sanottamaan omiaan että aiemmin työurallaan vallinneita arvoja. Omien arvojen kirkastaminen on työelämätaitojen kannalta äärimmäisen tärkeää, joten järjestökentältä kannattaa hakea muidenkin oppeja tähän osaamiseen – vaikka sitten vapaaehtoistyössä!

 

2. ”Olemme ketteriä ja teemme uusia avauksia”

Varsinkin pienempien järjestöjen edustajat kertoivat, että vaikka toiminnan kasvattaminen on aina pienelle järjestölle valtava ponnistus ja vaatii työntekijöiltä joustoja, ovat ne pisteitä, joiden jälkeen tunnetaan suurta onnistumista. Osaa hankerahoituksista voi hakea kokeilumuotoisesti pienille, lyhyille hankkeille ja niiden kautta voidaan kehittää suurempiin tarpeisiin vastaavia hankkeita.

Järjestöjä pidettiin muutoshalukkaina ja yhteiskuntaa kehittävinä toimijoina. Kun perustehtäviä ei ole esimerkiksi lain mukaan määritelty niin tarkasti (toki, perustamissuunnitelman ja järjestön sääntöjen mukaan toimitaan), on luovuus ja vapaus tehdä uusia avauksia toisenlainen kuin esimerkiksi kunnalla. Mahdollisuus verkottua esimerkiksi yhteistyöhön yritysten kanssa on selvästi nouseva, innostava trendi. Järjestöt haluavat tehdä yhteiskuntavastuullista yhteistyötä yritysten kanssa. Joko teillä on tähän uusia avauksia? Mikä on se arvo, jota yhteistyönne voi tuoda molemmille toimijoille ja sille yhteiskunnan sektorille, jonka hyväksi toimitte?

 

3. ”Aluksi jännitti lähteä epävarmalle järjestökentälle, mutta nyt en enää vaihtaisi pois.”

 

Yllättävän moni, jota haastattelin, oli suhteellisen uusi omassa järjestössään. Valtaosalla oli jonkinlaista järjestötaustaa tai järjestökokemusta vapaaehtoistyöpuolelta. Moni oli siirtynyt järjestökentälle aluksi ensin suurempaan järjestöön ja ”uskaltanut sieltä hypätä” pienempään, ehkä rahoitukseltaakin epävarmempaan järjestöön.

Nykyisessä työelämässä vuosittain haettavat avustukset tai hanke/projekti-rahoitukset eivät tunnu enää niin epävarmalle, kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Ihailin sitä, miten sitoutuneita järjestöt ovat tekijöihinsä: vaikka kyseessä olisi rajatun ajan kestävä hanke, työsuhteita muutetaan vakituisiksi ja toisaalta niiden kesto alunperinkin mitoitetaan niin, että jatkohankkeille luodaan suuntaviivat jo hankestarttia tehtäessä.

 

Arki ei missään työssä ole aina ruusuista. Haasteet, joista järjestöjen edustavat puhuvat, ovat myös samankaltaisia.

 

1. ”Vapaaehtoisten sitouttaminen toimintaan on yhä hankalampaa.”

 

Pop-up-vapaaehtoiset, ei jäsenkirjapakkoa, aktiivit vaihtelevat… Ihmisten arki on entistä täyteläisempää. Monet järjestötyön muodot ovat sellaisia, että ne vaativat myös sietämistä: kokoustamista, rahankeruuta, tapahtumien siivoamisen organisointia… Tarve ihmisille on, ja järjestöjen tarjoamia palveluita kulutetaan kyllä. Sitouttaminen vain on haastavaa. Esimerkiksi verkkokokouskäytäntöjä hallituksia varten sekä erilaisia digitaalisia työtiloja on kehitetty valtakunnallisissa järjestöissä.

Tähän on kehitetty esimerkiksi uusia malleja palkitsemiseen, kiittämiseen, muotojen monipuolistamiseen, osaamisen sanoittamiseen ja sitä kautta esimerkiksi työmarkkina-arvon nostamiseen sekä etsimällä vahvempaa arvojohtajuutta ja viestinnällisyyttä. Silti harvan järjestön viestinnässä keskityttiin tai ainakaan mainittiin strategiasta tutustua yksilöllisesti jäseniin ja heidän toiveisiinsa toiminnan suhteen. Osa järjestöistä teki jatkuvaa uusjäsen- ja aktiivihankintaa, mutta osa luotti jäsenyyden kantavan elämäntilanteesta toiseen.

Osa järjestöistä oli vastannut toiveisiin esimerkiksi uusilla hankeavauksilla ja osallistavalla toiminnalla. Muutama suunnitteli mentorointiohjelmaa järjestön sisällä.

 

2. ”Mitä suuremmaksi järjestö kasvaa, sitä jäykemmäksi sen liikkuminen käy”

 

Kun on lähdetty liikkeelle pienestä – kaikki tekevät kaikkea -mallista – ja kasvetaan isommaksi, jossa jokaisesta kokonaisuudesta tarvitaan vastaamaan joku, käy monesti niin, että osa prosesseista alkaa tuntua prosesseilta prosessien vuoksi. Järjestö ei enää tunnu järjestölle, jossa maanantaina päätettiin, että torstaina järjestetään seminaari, vaan seminaarin järjestämiseen varataan kaksi kuukautta, se pyörähtää pari kertaa johtoryhmässä, ja silti saattaa tukkeutua rahoitukseen, strategiaan tai johonkin muuhun.

Isommissa järjestöissä muiden tehtäviä ei välttämättä tunneta niin hyvin ja hektisessä arjessa muiden aikaa ja sen arvokkuutta halutaan vaalia. Suuremmassa järjestössä järjestön johtamiselle asetetaan toisenlaisia paineita, kuin muutaman ihmisen toimistossa tai klusterissa. Joku heittikin, että suuri järjestö muistuttaa pientä kuntaa hallinnollisesti. Hän oli varmaankin oikeassa.

Toisaalta kasvun takana ovat tekijät, heidän työnsä ja toisaalta näkyvyys ja vahvistunut rahoituspohja. Keskeistä on herättää keskustelua järjestön kasvaessa ja luoda dialogilla pysyvyyttä työympäristöön.

 

3. ”Miten viestiä toiminnasta niin, että uudet jäsenet löytävät toiminnan pariin ja vanhat pysyvät sekä aktiivisina että innostuneina toiminnasta?”

 

Huh! Yksi keskeisiä kapuloita tänä vuonna! Omaan toimintaan uskotaan, mutta laajentuneen mediamaiseman edessä ollaan monesti vähän pulassa. Varsinkin pienillä järjestöillä ei ole mahdollisuutta esimerkiksi kouluttaa tai konsultoida jatkuvasti ja näin kehittää toimintaa. Uusia avauksia kaivataan, ja esimerkiksi omien kattojärjestöjen tapahtumiin pääkaupunkiseudulle voi olla vaikeaa irrottaa aikaa ja resursseja.

Pienillä resursseilla ei haluta tehdä montaa kohdennettua mainontaa, ja monessa järjestössä mainonta kuuluu ”vain” viestinnän tai varainhankinnan alle. Niissä järjestöissä, joissa tulovirtaan vaikuttavat yksilö- ja yhteisöjäsenien määrä, markkinointiin panonstetaan enemmän.

Mikä voisi olla viisasten kivi pitää entiset ja löytää uusia? Ainakin sen selvittäminen, miksi ihmiset alunperin ovat tulleet mukaan järjestön toimintaan, siitä arvopohjaisuuden johtaminen ja sen viestiminen eteenpäin. Yksilöllinen huomioiminen, kiittäminen ja suorat ehdotukset esimerkiksi tapahtumien avustamiseen ovat tärkeitä. Kuinka moni järjestö esimerkiksi lähettää tapahtumakutsun yhteydessä suoran kalenterikutsun, josta voi valita itselleen esimerkiksi halutessaan vapaaehtoistehtävän?

Koska haasteet ovat yhteisiä, voisi niihin olla yhteisiä ratkaisujakin. Uskallan tässä vaiheessa paljastaa, että vuoden 2019 alussa toivottavasti saadaan julkiseksi toimintamalli, joka tähtää haasteiden taklaamiseen. Lisätietoja siitä voi kysellä jo syksyn aikana esimerkiksi mailitse tai puhelimella. Kerron kyllä – oma toimintani on läpinäkyvää.

 

Syksyn jatkan #järjestöpäiväkirja -blogia tältä keväältä tutulla formaatilla. Blogiinkin on tarkoitus tehdä uudistus vuoden 2019 alussa painottuen kahteen sen ”hedelmällisimpään” osaan. Syksyn marras- ja joulukuun julkaisuissa on vielä tilaa joten ehkä teidän järjestöstänne voitaisiin kuulla syksyllä jotakin?

 

Kiitos, olen äärimmäisen kiitollinen kaikille teille, joita olen kohdannut, joiden kanssa olen viestitellyt ja joiden kanssa jatkamme erilaisia yhteistyön malleja syksyllä. Kiitos, kiitos, miljoona kertaa kiitos! Te teette tärkeää työtä!

 

Kokosin muutamien #järjestöpäiväkirjaan osallistuneiden toimijoiden kesäterveisiä tähän alle.
Hanna Viita Tehtävä Z -ohjelmasta haastaa kaikki aikuiset tukemaan tänä kesänä kotoa pois muuttavia nuoria. Minkä osaamisen sinä pystyt #pystyn2018tai  #jojagkan2018 kampanjan hengessä opettamaan? Ehkä kiinnitätte yhdessä taulun, opettelette tyhjentämään hajulukon tai tekemään makaronilaatikkoa? Oman opetuskokemuksen voi raportoida tänne!  
”Kiitos, oli mukavaa, että olit tekemässä haastattelua”
Kasvatetaan verkostoja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *