Nuorisotyöntekijä löytää ja sanoittaa nuoren vahvuudet

Isäni sen puki sanoiksi. Ennen oli tavoiteltavaa olla monen alan osaaja, joka vaihtaa suvereenisti roolista toiseen, mutta nyt työelämä arvostaa omaan alansa syventynyttä erikoisosaajaa. Pedagogin aivoillani ajateltuna yksilöllinen oppiminen korostuu entisestään, kun jokaiselle pitäisi löytää se oma erikoistuminen.

Erikoistumisala voi olla niinkin pieni kuin yksittäinen ohjelma tai sovellus, jota yritys tarjoaa. Entistä vahvemmin tulisi myös löytää ja pystyä sanoittamaan omaa osaamistaan ja omia vahvuuksiaan. Tähän tarvitaan moninaista ohjausta, jota voi opinto-ohjaajan, erilaisten urapalveluiden ja -uravalmentajien lisäksi toivottavasti saada myös nuoriso-ohjaajalta.

Opettelemaan oppiminen korostuu ja on yksi tulevaisuuden keskeinen työelämätaito. Entä kaksijakoinen ajatusmalli: voiko työelämälle ja sen osaamiselle uhrata kaiken aikansa ja ”harrastaa” vain työtään, vai onko aikakausi siirtymässä siihen, että omasta harrastuksesta kannattaa tehdä itselleen ammatti – silläkin riskillä, että rakkaasta harrastuksesta katoaa ilo?

Kuinka paljon esimerkiksi työnantajan tulisi mahdollistaa työssäopittujen taitojen sanottamista ja sitä kautta innostaa ja motivoida uusien työsisältöjen luomiseen? Voisiko työnantaja tarjota urapalveluita kehittääkseen koko henkilökunnan resurssia työskennellä yhä vahvemmin yhä nopeammalla tahdilla muuttuvassa työelämässä?

Tuplamaistereita, tupla amkkeja ja aika monia muita yhdistelmiä ehtii kolmeen kymmeneen vuoteen suorittaa nipussa, käydä vaihdossa ulkomailla sekä tehdä erilaisia traineeohjelmia suomalaisissa pörssiyrityksissä. Kertooko tämä juuri siitä, että työelämä odottaa erikoisosaamista, mutta harva työllistyy yhdellä erikoistumisellaan? Nuorempana en osana opintoja osannut kaivata uraohjausta, joten haluan nyt oman työni kautta mahdollistaa sitä nuorten parissa toimiville tekijöille.

Nuoriso-ohjaaja, joka kohtaa nuoren vapaa-ajalla voi nähdä eri vahvuuksia kuin opettaja kouluympäristössä. Ne vahvuudet voivat olla tulevaisuuden seuraavaa askelta otettaessa aivan yhtä tärkeitä, jopa tärkeämpiä kuin kouluympäristössä havaitut vahvuudet. Keskustelut avaavat mahdollisuuksia ja uusia aivoituksia, mutta nuori tarvitsee myös konkreettisia vinkkejä itsensä johtamiseen.

En oikeastaan halua uskoa fraasiin ”Ne opettavat jotka eivät itse osaa”, sillä nuorten kanssa pitää ennen kaikkea oppia itse uutta, etsiä uutta tietoa, olla aktiivinen ja kehittää pedagogista osaamistaan ja pelisilmää nuorten vahvuuksien havainnointiin.