Joulukonsulttimuistio, osa 24

Olin paketoinut, puunannut ja juossut asioilla koko yön. Projektiduunin loppusprintit olivat pahimpia. Selkää ja silmiä särki, tuntui, että kurkkua kuivasi ja olisin voinut helposti nukkua koko tammikuun. Oikeastaan niin voisin kohta tehdäkin, nukkua ja levätä esimerkiksi Bahamalla Pina colada kädessäni. Läppäisin itseäni poskelle. Nyt ei todellakaan ollut aika antaa ajatusten harhautua. Pukin etutonttu EPPU (Erityinen Pukkia palveleva urhoikas) tulisi keräämään kohta jokaisen asukkaani lahjat ja minulla oli vielä ukset ja muut ruksimatta. Yhtenä jouluna, kun olin vielä HARTTU (Harjoitteleva ahkera ruttuinen tonttu) yksi lahja jäi antamatta. Sen lapsen itkua en unohda koskaan. Kun toimitin paketin perheen vaatehuoneeseen seuraavalla viikolla, lapsi itki onnesta, samalla kun nukke itki ja kakkasi hänen ja hänen äitinsä päälle. 

Hirveä härdelli kiihtyi koko päivän. Lapset riehuivat ensin toistensa ja sitten serkkujensa kanssa. Sokeripalojen määrä vain vilisi silmissäni, kun salmiakit, kuivatut hedelmät, suklaakonvehdit ja marmeladi katosivat pöydiltä. Välissä valitettiin siitä, miten hirveää laatikot ovat vuosi vuodelta ja miten ensi vuonna nekin sietäisi ostaa kaupasta – ja kehuttiin luomukinkkua, maistuu ihan tässä se Pasin tekemä työ pelloilla ja tulee mieleen Juicen Sika, pakko on kuunnella joka vuosi Juicen sika. 

Ja yhtäkkiä, kaikki oli loppu ja tuli aivan hiljaista. Avasin varovasti kattilakaapin oven ja pidätin hengitystäni. Valoista oli päällä enää pimeänajan valot sekä joulukynttelikkö. Pöydälle oli nostettu pipareita ja vihreitä kuulia. Glögi höyrysi mukissa. Katselin ympärilleni, mutta oli aivan hiljaista. Sivuseikka, että oli lasten nukkumaanmenoaika ja sokeriöverikierrokset vaativat kaksi vanhempaa taltuttamaan lapsukaiset. Minä halusin uskoa, että glögi ja piparit olivat minulle ja kävin niihin kiinni. Miten hyvälle ne maistuivatkaan! 

Tarkastelin joulukonsulttimuistiotani. En ollut varma, oliko se riittävä työnantajalleni, mutta itse olin tyytyväinen. Ja jos se ei riittäisikään, voisin täydentää sitä kesään asti. Keräsin tavarani laukkuun ja varmistin vielä, että matkalippu oli repussani. Tonttucoladat – minä tulen!  

Tarkistin vielä, että olin tallentanut kaiken tarpeellisen ja että linkki videomuistioon löytyisi datapankista. Kirjoitin saatteeksi: Älä koskaan unohda joulun ihmettä. Uskotpa meihin tai et, me uskomme sinuun. Suljin oven takanani ja lähdin kävelemään hangessa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.

24 joulukuun, 2019

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *