Joulukonsulttimuistio, osa 15
“Ei jukolauta” minä parahdin avatessani päiväviestimen. Taas uusi tapa pisteyttää ja raportoida asukkaiden toimintaa, ja tietysti kiireellisesti. Raportin tekeminen veisi taas illan, jonka olin suunnitellut viettäväni tuijottaen Netflixiä, tutkimusmielessä, tottakai! “Mitä tällä kertaa kerätään?” jupisin mielessäni ja luin eteenpäin. Liikennesääntöjen noudattamista, joululiikenteessä. “Lähtisivät aiemmin, ei tarvitsisi töötätä, kaahata tai kiroilla” minä pudistelin päätäni ja räpsyttelin ripsiäni.
Mutta sitten tartuin tuumaan. Kolmen kuukauden päästä makaisin lämpimällä hiekalla ja katselisin, miten munasta kuoriutuvat kilpikonnat matkaisivat kohti vettä. Minä olisin heidän ja kotkien välissä. Ei ollut helppoa olla kilpikonna, ei tonttukaan.
Kirjoitin päiväkirjaani:
Tonttujen työssä korostuu myös data. Keräämme kiistellylle Gausin käyrälle kaikki lahjansaajat. Siksi aikuisten on välillä vaikeaa uskoa meihin tonttuihin. Heidän toiminnassaan kun on paljon enemmän sellaista, josta annetaan miinuspisteitä. Lasten toiminta on perinteisesti suoraviivaisempaa. On vähän eri asia, jos Vili-Jessica läimäisee lapiolla Erno-Raunaa, joka on heittänyt hiekkaa naamaan ja sanonut pipoa rumaksi (kateudesta) kuin se, että Seppo on syönyt Railin pullan jääkaapista, vaikka siinä luki gluteeniton ja RAILIN. Tai se, jos Tenho savustaa Urmaksen ulos yhteisestä työpaikasta, koska sattui olemaan sitä mieltä, että Urmas tekee työnsä huonosti.
Meidän datajärjestelmässämme arvioidaan, miten jokainen pystyy tai ei pysty vaikuttamaan toimintaansa. Myös liiasta kiltteydestä saa miinusta. Vuoden aikana pitää pystyä sanomaan ainakin 14 kertaa vakuuttavasti EI tai muuten kieltäytymään. Jos siinä ei onnistu JA myöhemmin jupisee itsekseen, että olisipa pitänyt kieltäytyä, taas ropisee niitä miinuksia.
Viidestoista päivä: tarkista viimeistään tässä kohti, että joulun toivelistat ovat löytäneet perille, syötetty järjestelmään ja priorisoitu.
Vastaa