Joulukonsulttimuistio, osa 20

Tontut ovat myös tasa-arvoisia. Siinä missä teillä on äänestysjärjestelmiä, meillä on suoravaali. Äänestämme ASUtontut (eli alueelliset pomot), VIETit (viestintätontut), ARTUT (eli arviointi- ja tutkintotontut) aina kymmenen vuoden välein. Kausi on pitkä, mutta toisaalta tehtävän oppiminen ei tapahdu sormia napsauttamalla.

Maailma muuttuu koko ajan, ja vielä ennen vuotta 1800 riittä vaalin järjestäminen harvemmin. Tonttujen keskuudessa on puhuttu myös “puolue”-järjestelmästä, mutta sen organisointi on koettu vaikeaksi. Ideologioita tonttujen keskuudessa on vähintäänkin kolme suurta ja sitten lukuisia pienempiä.

Seuratessamme suomalaista politiikkaa suoravaali on tuntunut paremmalle. Tonttujen järjestelmässä pelkällä politiikalla ei voi pärjätä. Pitää olla muitakin ansioita kuin kyky päättää. Tuntuma kenttään, asukkaisiin ja tonttuyhteisöön tulee säilyttää, jotta päätökset ovat mahdollisimman onnistuneita.

joulukuu 20, 2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *